25. tammikuuta 2015

Pink Panther sukat

Ystäväni täytti viikko sitten vuosia. Lahjan keksiminen aikuiselle miehelle, jolla on kaikkea ( ainakin kaikkea mihin allekirjoittaneen rahat riittää!) tuntui todella haastavalta. Niinpä päätin antaa lahjakortin villasukkiin. Joko ystäväni on loistava näyttelijä tai sitten oikeasti lahja osui naulan kantaan ja hän oli hyvin iloinen ja otettu ko. lahjasta. Lupasin ottaa toiveita sukkien suhteen vastaan ja toteuttaa niitä sen mukaan mihin taidot riittää.

Toive oli Pink Panther- sukat ja vallan toteutuksen suhteen sain itselleni. Ensin ajattelin tehdä vaaleanpunaiset tassuvillasukat, mutta totesin ne turhan naisellisiksi. Pinterestin kautta päädyin tähän hama helmi kuvaan, jonka pohjalta tein itselleni mallin kirjoneuletta varten. Aika lapsen kengissä nuo minun kirjoneuletyöt, joten hiukan jännitti mahdoinko haukata ihan liian ison palasen.

Koin turvallisimmaksi vaihtoehdoksi tehdä perus miesten sukat ( 14 silmukkaa per puikko) ja kirjoin kuvan sukkaan jälkikäteen jalkapöydän päälle. Toivotaan, että kuva miellyttää saajaansa ja koko on oikea!





JyJu työ nro. 10
Aloitettu: 17.1 valmistunut: 22.1
Lanka: Novita 7-veljestä
Langan menekki: 129g

4 kommenttia:

  1. Hienot sukat! Täytynee käyttää tätä toteutusta jonkinlaisena mallina, kun eräs My little pony-fani tilasi minulta Rainbow Dash sukat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kannattaa testata tehdä näin. Laita linkki kun poni-sukat on valmiit niin pääsen ihastelemaan :)

      Poista
    2. Kiitos :) Kannattaa testata tehdä näin. Laita linkki kun poni-sukat on valmiit niin pääsen ihastelemaan :)

      Poista
    3. Melkein unohdin laittaa linkkiä Rainbow Dash sukista, mutta tässä tulee: http://annamunneuloo.blogspot.fi/2015/04/rainbow-dash-sukat.html

      Poista