17. tammikuuta 2015

Ekat Kuplat!

Olin pitkään ihastellut värikkäitä kuplasukkia ja nyt päätin vihdoin testata niiden tekemistä. Eihän se ollut ollenkaan hankalaa eli taas yksi mörkö selätetty! Googlettamalla löytyi useampi blogi, joissa oli usein kuvin varustettuja ohjeita eli ei tarvinnut edes luottaa omaan luetunymmärtämiseen ohjetta tavatessa.

Lankoina käytin itselleni ostamia Viron tuliaislankoja. Ihan uusia tuttavuuksia kummatkin. Lana Gatto Socks langan valitsin ihanan pirtsakoiden värien vuoksi ja sille kaveriksi samasta hyllystä yksivärisen G-B Sprint- langan. Todella harvoin tulee tehtyä mitään noin ohukaisesta langasta, kun jäänyt fiilis, että ohutta lankaa saa tikuttaa niin kovin kauan ennen kun syntyy mitään valmista. Eipä noiden valmistuminen ikuisuutta vienyt eli ehkä sitä voi joskus toistekin ihastua johonkin ohuen ohueen lankaan ja saada siitä jotain valmistakin aikaiseksi!




Sukat on JyJu työ nro.6
Ohje: Kuplasukka
Aloitettu: 1.1 Valmistunut: 16.1
Lanka: Lana Gatto Socks ja G-B Sprint
Langanmenekki: 78g

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti