17. tammikuuta 2015

Monivuotisia joulukalentereita

Tämä kuuluu sarjassa postauksiin, joiden kirjoittaminen on vaan jäänyt mutta vaikka ajankohta on ihan väärä haluan näitä julkaista kun inspiraatio iskee, koska kuitenkin blogini päätarkoituksena on keräillä itselleni "muistikirjaa" siitä mitä kaikkea sitä omista kätösistä syntyy.

Näitä monivuotisia joulukalentereita on nyt syntynyt useampana vuonna. Tänä vuonna ompelin kolme kalenteria. ( ja kuvailin näköjään kaksi ja nekin näköjään aika kiireellä :/ ) Ensi vuodeksi on jo tullut pari kalenteri tilausta eli pitää tänä vuonna aloittaa ompeluhommat vähän aikaisemmin, ettei tule kiirus!



Kalenterit olen ommellut jämäpuuvilla kankaita hyödyntäen. Kankaat ei ole niin jouluisia vaan ennemminkin lasten huoneiden muuhun väritykseen sopiviksi suunniteltu.  Pussukoiden naruina olen käyttänyt trikookudetta ja pussejen numerointeja tehnyt eri tyyleille. Alemman kalenterin puiset numerot hamstrasin edesmenneen Tiimarin loppuunmyynneistä ja ylemmissä kuvissa oleviin pussukoihin numerot löytyi Pinterestiä selaamalla. Pusseihin Pinterestistä löytyneet numerot sain helposti silitettyä kiinni käyttäen apuna samaista tulostuspaperia, jota olen käyttänyt Converse-merkkien tekoon. Ko. tulostuspaperia löytyy ainakin Sinellistä.






Kummipoikani kalenteriin kuuluu myös joka vuotinen ns. kalenterin täyttöpalvelu. Kalenterin pussukoihin on kiva keksiä yllätyksiä. Itse olen valinnut joka vuodelle ns. teeman ja hankkinut kaikki yllärit samaan teemaan. Ylläreitä pohtiessa olen pyrkinyt ottamaan huomioon pienen miehen iän ja sen hetkiset kiinnostuksen kohteet.

Pojan ensimmäisenä jouluna pusseihin sujahti Djecon maatilamagneetit. Toisena vuonna ompelin itse runopussin ja askertelin kuvallisia runokortteja. Kolmantena vuonna tonttu täytti pussit pikkuautoin ja tänä vuonna pusseihin sujahti ensimmäiset pikkulego- ukkelit. Ainakin muutamalle seuraavalle vuodelle on jo ideoita takataskussa eli suurta stressiä ei tämä ns. täyttöpalvelu aiheuta allekirjoittaneelle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti