28. huhtikuuta 2015

Suviyön Toiveet- sukat

Tykästyin salaisen neuleystäväni lähettämään lankaan ja yllätys yllätys siitä(kin) langasta syntyi sukat. Puikot viuhu autossa mökkimatkalla ja kotona kirpun mentyä iltaisin nukkumaan. Kiirettä piti valmistumisen kanssa, koska halusin ne tänään ojentaa miehen isoäidille 88v. synttärilahjaksi.

Mallin sukkiin löysin Simpsukka-blogin mielettömän hyvästä sukkaohjeiden linkki listasta. Malliksi valikoitui Sari Suvannon Suviyön sukista Toiveet.

Ihana lanka ja ihana ohje. Ei  tosin välttämättä parhaat kaverukset, koska tuo lanka soveltuisi ehkä parhaiten ihan perussukkaan värityksensä vuoksi ja mallin pitsikuvio pääsisi parhaiten oikeuksiinsa, kun puikoilla olisi yksivärinen lanka.

Olivat kuitenkin mummukan mieleen ja osasi itse tehtyä lahjaa arvostaa. Luulenpa, että loppulangasta syntyy vielä varrettomat perussukat ja toiset Toiveet yksivärisestä langasta.





JyJu työ nro. 15
Aloitettu: 21.4 Valmistunut: 28.4
Lanka: Austermann Step 6
Langan menekki:




27. huhtikuuta 2015

Huhtikuun salainen paketti

Salainen neuleystäväni muisti minua taas monipuolisella tarkkaan harkitulla paketilta. Paketin hain jo viikko sitten postista ja sitä tietysti heti ihailin, mutta tuo perheemme pienin hyvin sabotoi blogin päivittämistä. Yöt nukutaan hyvin mutta päivät on kyynelten täyteisiä, kun pientä väsyttää mutta nukkumatti vierailee meillä kunnolla vaan iltaisin. Pienen ihmisen ilmavaivat taitaa karkottaa nukkumatin päivisin!

Paketista löytyi Austermann Step 6 -lanka, ihanan värisenä. Lanka päätyi heti puikoille ja toinen sukka odottelee valmiina jo pariaan. Esittelen sukkaset kun molemmat ovat valmiina. Mökkimatkat autossa on hyvä väli neuloa, kun pieni kaveri pääsääntöisesti nukkuu hyvin autossa. Ihan hiukkasen tulee mummofiilis apparinpaikalla sukkia tikuttaessa x)


Kivan langan lisäksi paketista löytyi paljon herkkuja. Pääsin vihdoin maistamaan tuota uutta Fazerin suklaata. Itsehän en kokonaista levyä uskalla ostaa kaupasta, kun vaarana on, että se tulee tuhottua vähän liiankin nopeasti! Hyvää oli ja onneksi tuntui maistuvan hyvin miehellekin, niin ei tullut yksin vetäistyä suklaaövereitä. ( Mikä olematon itsekuri?!)

Tämä tyttönen voi heittää ruutupaperimerkinnät hiiteen, koska paketista löytyi KnitPron rivimerkkejä eli niiden käyttöä vaan harjoittelemaan.

Toivottavasti ihana Sny on parantunut flunssasta! <3 Kiitos, kun olit flussasta huolimatta jaksanut pakettiin panostaa :)